Kasvisruuan kirous

”Kasvisruoka on pahaa ja ainekset epäilyttäviä. Kasvisruokia on vaikea (mahdotonta) valmistaa, koska niistä puuttuu se oleellinen ”ruoka”-ainesosa, eli liha, kala tai kana. Ihme hippeilyä ja maailmanpelastusta. Jos kerta niin paljon tekee mieli purra vain porkkanaa, niin miksi kasvisNAKKEJA ja muita lihankaltaisia vegeruokia sitten valmistetaan? Ihminen on lihansyöjä, ei alkuihmisetkään mitään nyhtökauraa vetäneet vaan mammutin jalkaa. Vegepaska veks ja pekonia pöytään, amen!”

Tuossa ovat minun lähtökohtani kasvisruokaan. Kunnes armaani loihi lausumahan armon päivänä 25.02.2019, että olisi hyvä pitää kerran viikossa kasvisruokapäivä. Voisimme tehdä osamme ilmastonmuutoksen torjunnassa ja syödä samalla hieman terveellisemmin. Kasvisruoka aiheuttaa aina välittömän uhmaikäkohtauksen, joten julistin että pidetään myös kerran viikossa salaattipäivä sitten. Luterilaisittain maksimoidaan kärsimys aina kun se on mahdollista. Hymy pyllyyn ja parsaa järsien kohti parempaa maailmaa ja pidempää ikää.

Tämä blogi on ruokapäiväkirja, jolla joko yritän todistaa lihanhimoiset teesini oikeaksi tai vaihtoehtoisesti kumota kammottavia epäluulojani kasvisruokia kohtaan. Ja kerta tähän vegepelleilyyn on lähdetty, niin tehdään se sitten kunnolla ja testataan oikeasti millä lihan voi korvata ravintoarvot edes suurinpiirtein säilyttäen.

Kiljuntuoksu koekeittiööni pöllähtelee joko ruisleipätaikinasta tai vaihtoehtoisesti korkatusta turvakaljasta (koska eihän tätä aina ihan selvinpäin kestä). Tervetuloa minun via Dolorosalle.